lauantai 22. syyskuuta 2012

NOME-B Tornio

Torniossa kauden viimeisessä kokeessa yllettiin Oodin kanssa sentään tulokseen, vaikka koe olikin ihan floppi. Masentavaa, kun kokeissa saa huomata, että koira keskittyy ihan johonkin muuhun kuin tekemiseen. Yleisö, vene, ampuja, heittäjä, tuomari. Liikaa liikkuvia osia ja tänään sivusuunnat (taas) hukassa. Jotain positiivistä kuitenkin, osoitti se osaavansa tehdä hakua, vaikka sitä olen pitänyt Oodin heikoimpana lenkkinä. Ja hyvää hakua tekikin, ei mitään keskittymiskyvytöntä juoksemista vaan tehokasta, määrätietoista työtä.

Koeselostus:
HAKU - Saadaan helposti ohjattua alueelle. Suorittaa nopeasti ja tehokkaasti hakua.
OHJATTAVUUS - Koira ottaa hyvin suoraa linjaa, mutta tänään ei etene sivusuunnissa tahdotulla tavalla. Maaohjaus jää noutamatta. Vesiohjauksessa koira saadaan joen yli helposti. Saadaan lopulta ohjattua oikeaan suuntaan ja riista saadaan talteen.
PAIKALLISTAMISKYKY - Seuraa tarkasti pudotukset. Noutaa toisen nopeasti. Vaatii hieman tukea toisessa noudossa. Saadaan kuitenkin riista talteen.
RIISTAN KÄSITTELY - Hyvät otteet riistasta. Palautukset myös hyvät. 
MUUT OMINAISUUDET - Tarkkaavainen passissa.
YLEISVAIKUTELMA - Hakutyötä tehokkaasti työskentelevä koira. Ohjauksessa ja markkeerauksessa olleiden puutteiden vuoksi palkintosija laskee.

tuom. Petri Tuominen
AVO 3

Oodi got 3rd prize from B-test open class. I am a bit dissapointed to her work. Too much speed, too little brains... But she did an excellent work at search! First across a river and then free search on the other side of the river. She was effective and very good! Waterline was good, I messed it up little, but the line on the land - not so good... Oodi completely forgot what meant LEFT and RIGHT.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Agility Oulu

Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin agilityn joukkuemestaruudessa Unni ja Oodi joukkueineen joukkuepiirinmestaruus hopeaa MAXI-koirien luokassa :)
 
Agility team championships, Kennel club of North Ostrobothnia, Unni and Oodi with belgian lakenois Näsä and smooth collie Juli came 2nd team in MAXI-dogs class.
 
 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lohtaja MEJÄ / Blood tracking

"Oodille näytetään lähtömakaus, jonka ottaa mukaansa syömällä. Oodi etenee reipasta kävelyvauhtia taitavasti ilmavainua käyttäen ja ohjaaja jarruttaa vauhtia sopivasti. Ensimmäisellä osuudella muutamia tarkistuslenkkejä, kulmalle suoraan. Makauksen osoittaa pikaisesti ja ottaa uuden suunnan tarkasti. Toinen osuus edetään jäljen suuntaisesti, mutta välillä hieman kauempana jäljestä. Toisen makauksen merkkaa selvemmin, mutta suuntaa Oodi hiukan tarkastelee, mutta tekee oikean ratkaisun ja matka jatkuu. Kolmannella osuudella muutamia tarkastuksia. Osuuden lopussa Oodi poistuu määrätietoisesti jäljelle ja siitä hukka. Palautuksen jälkeen suoraan sorkalle, jonka omii iloisesti. Oodi osaa jäljestää, tänään oli hiukan huonoa tuuria jäljellä."

AVO2 (Jäljestämishalukkuus 4/6; Jäljestämisvarmuus 7/12; Työskentelyn etenevyys 8/10; Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen 11/14; Käyttäytyminen kaadolla 3/3; Yleisvaikutelma 3/5), 36 pistettä

tuom. Erika Jylhä-Pekkala
Flathounds Expect Fire & Flatterhaft Du Och Jag
Flattien avoimenluokan MEJÄ-mestaruuden, Hirvipään, 3. sija.

Oodi got 2nd prize from blood tracking test. She did an excellent job, but lost the track just 30 meters before the end. She was placed third at blood tracking championship (only flatcoats), open class.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ei pentuja tälle vuodelle / No puppies for year 2012

Oodi päätti muuttaa suunnitelmia ja aloitti juoksun huomattavasti aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Edellisestä juoksusta tuli väliä vain puolet siitä mitä olin odottanut aiempien juoksujen perusteella. Tästä johtuen Oodia ei astuteta tähän juoksuun hätäisin päätöksin vaan jäämme odottamaan seuraavaa juoksua. Toivon juoksuvälin palautuvan normaaliksi, jolloin seuraava juoksu tulisi helmikuussa.

Oodi decided to change our puppyplans and started her season way earlier than it was supposed to start. This is the reason she won't have puppies at this year and we wait for the next time, which I hope to be in February 2013.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Agility Oulu

Unnille kaksi nollarataa OKK:n kisoista.

Unni got two clear runs from 3rd class.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Leppävirta NOME / B-test

Oodilla hieman epäonnea ohjauksessa, jonka jälkeen ei markkeerauskaan sujunut kuten olisi pitänyt. Tässä vaiheessa ohjaaja oli tuomarin kanssa samaa mieltä, että eiköhän jätetä hommat tältä päivältä. AVO 0 siis papereihin.

Oodi did not got prize from B-test open class.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Haukipudas luonnetesti / character test

Oodi kävi testauttamassa luonteensa Reijo Hynysen ja Jari Keinäsen tuomaroimassa testissä. Pisteitä kertyi yhteensä 158 (+1 +1 +3 +2 +1 +1 +3 +3) ja laukausvarma.

Oodi passed finnish character test.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Taivalkoski RN / Group Show

Oodi KÄY ERI1/working class EXC1

"Pitkälinjainen, maltillisesti käyttäytyvä narttu. Tarpeeksi karvaa. Hyvä luusto. Tarpeeksi kootut käpälät. Pitkä lanne. Sopivat takakulmaukset. Niukemmin kulmautunut edestä. Hyvä rintakehän syvyys. Keskiruskeat silmät. Tarpeeksi otsapengertä. Sopiva voima kallon ja kuonon välillä. Ylösasettunut häntä häiritsee liikkeessä. Liikkuu vähän löysästi edestä. Hyvä sivuaskel, oikea askelpituus. Olemuksessa ja liikkeessä saisi olla enemmän meininkiä."

tuom./judge Elena Ruskovaara

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Alma in memoriam

Ystävistä parhain on poissa. My best friend is gone.

Lovesound High Helene 22.4.1999-3.6.2012

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

NOME-B Ylikiiminki

Oodille AVO- Ylikiimingin kokeesta. Ohjaus alkoi loistavasti, mutta sitten ei vain osannut kääntyä vasemmalle ja keskeytin.

Oodi attend B-test open class, but I decided to discontinue the test after failure in one task.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Oodi 3v.


Oodi is 3 years old today! Happy Birthday also to Sobat, Magic and Roja.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Agility, Oulu

KAS:n kisoista voittonolla kotiin ja unelma on totta: FI AVA Unni!

Unni finished her champion title and is now Finnish Agility Champion Emkristina's Bark At The Moon!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Working test, Muhos

Oodin (ja ohjaajan) WT-debyytti meni lyhyesti sanottuna loistavasti. Tuloksena AVO1 ja toinen sija luokassa. Pisteitä 80 (17+17+11+16+f19).

Oodi's (and the handler's...) WT-debut went well. We got open class 1st prize (80 points) and were placed second. Well done Oodi, my super girl!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Agility Oulu

Unnille HYL ja kasa virhepisteitä. Kyllähän jokaisen agilitykoiran kerran elämässään tulee karata lähdössä ja toisessakin startissa sitä yrittää.

Oodin kisadebyytti hyppyradalla meni melkolailla nappiin ja 0-tuloksella sijoitus toinen. Ensimmäinen LUVA-tulos siis plakkarissa ja nyt katseet kohti agiratoja.


Unni and Oodi at agility competition. Unni had too much fun and didn't got any results worth for mention. Oodi had clear run and was placed second in first class. What a great debut!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Alma 13 vuotta

Alma täyttää tänään 13 vuotta. Hyvää syntymäpäivää Alma ja sisarukset!

Alma turns 13 years today. Happy birthday Alma!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kajaani RN / Group show

Oodi KÄY ERI2 / WORK EXC 2

"Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Voimakas pää, jossa turhan syvä kallo-osa. Hyvä purenta. Hyvä kaula ja runko. Pitkä lanneosa. Hieman luisu lantio. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu tyypillisesti."

Harto Stockmari, FIN

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Almalta poistettin perjantaina hätäleikkauksessa kasvainten takia revennyt perna ja illan päätteksi Alma sai vielä Oodin verta huonojen veriarvojensa takia. Nyt kaikki peukut pystyyn ja sormet ristiin, että meidän taistelu ei ollut turha ja Alma olisi ilonamme vielä hetken aikaa!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Oodi kävi silmä- ja polvitarkastuksessa. Voimme jatkaa pentusuunnitelmia hyvillä mielin, sillä tuloksena oli terveet polvet (0/0) ja terveet silmät.

Oodi had eyes and knees checked. She had healthy knees and eyes so now we can continue puppyplans!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kajaani KV / Kajaani INT

Flathounds Expect Fire KÄY ERI1 SA VARA-SERT / WORK EXC1 CQ reserv-CC

"2 years. Good size. Feminine head. Scissor bite. Nice dark eyes. A little big ears. Good neck&topline. Well set tail. Good body. Well angulated. Good bones. Moves well. Nice temperament."
Gert Christensen, DK