sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hopun uusi koti ja Oodin agilitymenestys

Marraskuussa oli hyvä aloittaa agilityn kisakausi ja tämän vuoden ensimmäiset kisat. Oodille kolmesta kisaviikonlopusta mukaan yhteensä kuusi nollatulosta (9 starttia). Tavoiteemme on saada kasaan SM-nollat ensi kesän kotikisoihin, joten hyvältä näyttää nyt, kun enää yksi puuttuu.

Hoppu-poika muutti ensin juoksuhoitoon isänsä luokse, mutta niinhän siinä kävi, että tykästyivät kilttiin koiraan niin, että sinne se jäi pysyvästi. Kauppakirjat Hopusta tehtiin ja Hoppu on nyt virallisesti Raijan koira ja kuulema Kempeleen kiltein koira. On erittäin mukava kuulla kuinka Hoppukin on valloittanut nyt oman paikkansa ja kuinka Hopullakin on nyt omat ihmiset.




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hopun terveystarkastus / Hoppu's clinical examination

Hoppu kävi torstaina eläinlääkärin tarkastuksessa ja samalla tarkistettiin polvet epävirallisesti. Iän puolesta tarkastuksesta ei saa virallista, mutta jos jotain olisi ilmennyt, olisin laittanut tiedon Kennelliittoon (Sairaalle koiralle voi saada epävirallisen lausunnon). Hopulla oli kuitenkin kaikki kunnossa. Polviakin väänneltiin ja käänneltiin niin, ettei ole vielä yhdeltäkään minun koiralta noin tarkkaan syynätty. Mutta normaalit polvinivelet siis nyt tutkimuksessa!


Nuorelle miehelle onkin kova koulu tulossa, kun Oodi aloitti juoksun ja uutta kotia ei vielä ole. Jatkamme treenaamista niin perustottelevaisuuden kuin lajiharjoittelunkin suhteen niin eiköhän se pääkoppa pysy kasassa.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Hoppu 8 kk

Hoppu etsii siis vielä omaa kotia. Nyt on meillä majaillut jo liki kolme kuukautta ja muiden koirien ohessa on touhuttu noutoharjoituksiakin perustottelevaisuuden lisäksi. Kovin järkevä koira se tuntuu olevan, joskin tekemisen tarmo on melkoinen. Soisi pääsevän omaan kotiin, jossa aikaa ei tarvitsisi jakaa toisen samanikäisen koiran kanssa.

Kuvien ottamisen aikaan Hopulla oli ikää 6-7 kk.




Oodi ja Hoppu






perjantai 22. elokuuta 2014

Allikon Tulen Voima a.k.a. Herra Hoppu



Oodin Hoppu-poika muutti reipas viikko sitten takaisin Suomeen. Omistaja halusi koirasta luopua ja koska olin sanonut jo aiemmin, että olen valmis välimatkasta huolimatta lunastamaan pennun takaisin milloin vain, päädyimme kaupan purkamiseen. Näin siis Hoppu lensi jo toista kertaa elämässään lentokoneella ja kaupanpäällisenä matkusti vielä junalla Helsingistä Ouluun. Kuinka moni muu puolivuotias koirapoika on matkustanut niin lentokoneessa, bussissa kuin junassakin! Ja mikä helppo matkakumppani kaveri oli.

Tässä on nyt viikon ajan tutustuttu uudelleen ja aika lailla sama viikari se tuntuu edelleen olevan. Innokas noutaja ja nenän käyttäjä. Hyvä uimari. Peloton kiipeilijä. Ja se kinttu nousee edelleen yhtä komeasti kuin 7-viikkoisena ;) Kunhan tässä on saatu koulutus ja tottelevaisuus käännettyä suomen kielelle, Hoppu etsii uutta kotia ja tiedustelut ovat tervetulleita.

Hoppu 8 viikkoa, © Tiina Pikkuaho


Hoppu 13 viikkoa © Karen Lisager

sunnuntai 3. elokuuta 2014

MEJÄ / Blood tracking Siikalatva

Huikea meno jatkuu! Siikalatvan MEJÄ-kokeesta tavoitteiden täyttyminen ja sinetti kesän MEJÄ-kokeille: Oodille kolmas VOI1-tulos ja FI JVA-titteli.



Jäljestämishalukkuus: 6/6
Jäljestämisvarmuus: 11/12
Työskentelyn etenevyys: 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen: 11/14
Käyttäytyminen kaadolla: 3/3
Yleisvaikutelma: 5/5

"Ohjattu lähtö alkumakaus merkaten. Oodi jäljestää jarrutettuna maastoon sopivaa vauhtia. Jäljestys on pääsääntöisesti ilmavainuista ja se etenee osin jäljen päällä ja osin ihan sen tuntumassa. Viimeisellä osuudella jäljestys muuttuu enemmän aaltoilevaksi ja hakevaksi. Toisen osuuden alussa tehdään tarkistuspistot molemmin puolin jälkeä. Ensimmäinen kulma, jossa katko, mennään saapasjälkeä. Muut kulmat taittuvat tarkasti. Makauksista merkataan pysähtyen ensimmäinen ja kolmas. Toinen makaus kävellään yli. Neljäs makaus mennään ohi. Kaadolle tullaan suoraan ja tuodaan ohjaajalle."

Marika Ahola VOI1 (45p)


Oodi got her third blood tracking 1st prize and gained FI Tracking Champion -title. What a way to end tracking test season!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

MEJÄ / Blood tracking Hailuoto

Ykkösputkessa mennään, kesän neljäs koestartti ja neljäs ykkönen ansaittu. Oodille siis toinen VOI1.

Jäljestämishalukkuus: 6/6
Jäljestämisvarmuus: 11/12
Työskentelyn etenevyys: 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen: 11/14
Käyttäytyminen kaadolla: 3/3
Yleisvaikutelma: 5/5


"Oodi ohjatusti jäljelle. Jäljestys on maavainuista ja jälkitarkkaa, vain kolmannella ja neljännellä osuudella laajemmat lenkit jäljen sivuun. Ensimmäinen kulma, jolla katko, tarkistuslenkillä veretyksen alkuun. Toinen ja kolmas kulma pienellä tarkastuksella. Makauksista kaksi ensimmäistä ohitetaan, kaksi viimeistä osoitetaan pysähtymällä. Kaadolle suoraan, jonka luo jää. Hyvä suoritus itsenäistä työtä tekevältä koiralta. Makausten huomioimattomuus laskee tänään pisteitä."


Tuula Svan VOI1 (45p)


She rocks again! Oodi got blood tracking  winners class 1st prize. One more to go for champion title ;)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Oulu INT

Unnille veteraaniluokasta erinomainen.  FI Agility Ch Emkristina's Bark At The Moon (10 years 5 months) at Oulu INT vet exc2. 



"10,5v erinomaisessa kunnossa oleva veteraani. Hieman syvä kallo-osa, muuten hyvä pää. Hyvä kaula ja oikea-asentoiset lavat. Hyvä runko. Voimakkaat takakulmaukset. Riittävän voimakas raajaluusto. Liikkuu erinomaisella askelpituudella, mutta kapeasti takaa. Esitetään erinomaisesti."

tuom. Kirsi Nieminen

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

MEJÄ / Bloodtracking Muhos

Voittaluokka korkattiin parhaimmalla mahdollisella tuloksella ja Oodille siis VOI1.

Jäljestämishalukkuus: 5/6
Jäljestämisvarmuus: 11/12
Työskentelyn etenevyys: 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen: 8/14
Käyttäytyminen kaadolla: 3/3
Yleisvaikutelma: 4/5

"Koira istutetaan ennen lähtömakausta ja ohjaaja menee tutkimaan sitä, koira kutsutaan paikalle ja yhteistuumin tutkitaan makuu ja ohjattuna alkaa jälkityö. Sitä tehdään pääosin maavainulla ja etenemisvauhti on reipasta kävelyvauhtia. Ensimmäinen osuus hyvin jälkiuralla, samoin toisen osuuden puoliväliin, josta alkaa aaltoilu jäljen päällä. Makauksista koira merkkaa toisen pysähtyen ja viimeisen ohjaajan pienellä avustuksella. Ensimmäinen ja kolmas ylitetään. Ensimmäinen kulma ensin yli ja pari piston jälkeen ilmavainulla seuraavalle osuudelle. Toinen kulma, jossa katko, oikaistaan, kun ilmavainu tuo kuonoon uuden osuuden hajun. Kolmas kulma laajahkolla lenkillä. Kaadolle suoraan, se nuuhkitaan ja jää viereen."

Rauno Koskinen VOI1 (40p)

Oodi did it again! Blood tracking  winners class 1st prize. Two more to go for champion tile ;)

"Pala kakkua!", sanoi Oodi. Mansikkakakkua itseasiassa ;) / "A piece of cake!"  said Oodi. Strawberry cake as a matter of fact !


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

MEJÄ / Blood tracking Hailuoto

Oodille viikonlopun toisesta kokeesta myös AVO1-palkinto ja menolippu myös MEJÄ:n kuninkuusluokkaan. / Oodi got open class 1st prize from blood tracking and is now qualified to compete in the highest class in blood tracking too!

"Alkumakaus tutkitaan tarkoin. Tästä rauhallisesti jäljelle. Oodi etenee sopivaa vauhtia sekä maa- että ilmavainuisesti. Ensimmäisellä osuudella muutama tarkastus, jotka eivät ulotu jäljeltä kauas. Toinen osuus hyvin. Kolmannella osuudella Oodi pyörähtelee tarkistuslenkkejään laajasti osuuden alkupuolella. Loppuosuus jällleen tarkempaa työtä. Kulmat lähes suoraviivaisesti, makaukset merkataan. Kaato löytyy ja sorkka otetaan iloisesti suuhun. Tänään pistesaldoa vähentävät nämä viimeisen osuuden turhat tarkastelut. Muutoin Oodi on valmis jälkikoira.
Lea Foudilainen AVO1 (43p.)

lauantai 31. toukokuuta 2014

NOME-B Muhos / Hunting trial

Oodille AVO1 ja sen myötä siirto voittajaluokkaan. / Oodi got 1st prize from open class hunting test (B-test) and is now qualified to compete in the highest class.

Haku: 1. osa: koira liikkuu hyvällä vauhdilla, määrätietoisesti alueella ja tuo riistat. 2. osa: koira liikkuu tasaisella vauhdilla kattaen koko alueen. Löytää riittävästi riistaa.
Ohjattavuus: Koira ohjataan nätillä tavalla ja helposti riistan läheisyyteen, mutta tassun alle maata saatuaan ohjeiden vastaanotto tyrehtyy. Hetken hurvittelun jälkeen palautuu ohjaajan käsiin ja tehtävä saadaan mukavasti suoritettua loppuun.
Paikallistamiskyky: 1-mark. Koira näkee heiton ja noutaa sen suoraviivaisesti. 2-mark.: Näki molemmat heitot ja nouti ne täysin itsenäisesti.
Riistan käsittely: Riistan käsittely moitteetonta.
Muut ominaisuudet: Rauhallinen ja tarkkaavainen laukausten aikana.
Yleisvaikutelma: Tasapainoisen kuvan itsestään jättänyt metsästykoira, joka toimii hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Koira tekee hienot markkeeraukset ja hakutyön. Koira on myös hyvin ohjattavissa vedessä. Ohjauksen aikana tapahtunut tottelemattomuus maa-alueella ei alenna koiran muuten jättämää erinomaista metsästyskoekuvaa.

Tuomari Mika Lappalainen.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pennut 1 viikon / Puppies 1 week old

Tämä komea kaveri etsii vielä omaa perhettä.
This handsome little fellow is looking for own family.


lauantai 1. helmikuuta 2014

6 weeks


Ei minulla mitään telkkaria ole aikaa tuijottaa, kun mun pitää tuijottaa tätä. I don't have any time to look at the telly because I have to stare at this.


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pentuja / Puppies

Oodi on ultrattu tiineeksi. Pentuja odotettavissa viikolle 8.

Oodi has had a positive scan - puppies expected around week 8.