torstai 10. elokuuta 2017

Ykkösten kesä

Kesän aikana Hoppu ja Vauhti ovat kartuttaneet ykköstiliä mukavasti. Hoppu työskenteli ALO1-tuloksen mukaisesti Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry:n Kisälli-kokeessa (virallinen NOME-B ALO-koe ja epävirallinen näyttelyosuus) ja sijoittui kolmanneksi. Mukavaan kolmen ykkösen sarjaan onkin hyvä päättää kausi alokasluokassa.

Siskonsa Vauhti kävi ensin pentujen lähdettyä luonnetestissä ja sai 205 pistettä. Pistesaldoa nosti hyvät hermot. Valitettavasti videokameran käyttäjä ei ollut osannut käyttääkään kameraa ja videota Vauhtin testistä ei nyt sitten ole. Heinäkuun lopussa Vauhti kävi kesälle toisessa avoimenluokan startissa ja sen verran hyvässä yhteistyössä tehtiin koetta, että tulokseksi saatiin AVO1. Tämän tuloksen myötä on Vauhtilla kilpailuoikeus voittajaluokkaan. Elokuun alussa tuli yllättäen kutsu MEJÄ-kokeeseen ja vaikka jäljestysvaljaat ovat roikkuneet naulassa sitten viime syksyn startin, otettiin koepaikka vastaan. Pisteitä kokeesta kasaan ykköstuloksen verran ja debyytti voittajaluokassa oli varsin onnistunut. Ensimmäinen VOI1-tulos Vauhtille.

Loppukaudelle on vielä jotain koesuunnitelmia, mutta nyt ensin kukin keskittynee hetkeksi itse pääasiaan eli metsästykseen.