sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Erikoisnäyttely / Finnish Flatcoated Retriever Society speciality show, Oulu

Vauhti ja Unni esiintyivät erinomaisen arvoisesti erikoisnäyttelyssä. Vauhti valittiin vielä isossa junioriluokassa loppumetreille mukaan kilpailemaan sijoituksesta. Unni puolestaan oli näyttelyn vanhin erinomaisella palkittu koira ja lunasi Tatun Tuoppi -kiertopalkinnon itselleen.

Allikon Tulinen Lempi JUN EXC




Emkristina's Bark At The Moon 11 years, VET EXC
Kuva: Raija Gärding

Kuva: Raija Gärding

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Oulainen RN 2.5. & Haapavesi 3.5.

Vauhtin näyttelyuran debyytti erinomaisesti.

Oulainen JUN ERI4, tuom. Tuula Pratt

Haapavesi JUN ERI3, tuom. Lena Hägglund

Unnille Haapavedeltä VET ERI2 SA.



perjantai 1. toukokuuta 2015

Vimman WT-debyyttiti

Vimma (A. Tulisielu) aloitti WT-uransa näyttävin pistein: 18, 19, 18, 8 ja 18. Yhden rastin pisteet hupenivat, kun Vimma oli missannut markkeerauksen.

Hoppu ja Vauhti aloittivat epävirallisen koeuransa Oulun Seudun Noutajakoirayhdistyksen Hankinomessa huhtikuun puolenvälin tietämillä ja sijoittuivat jaetulle kuudennelle sijalla samoilla pisteillä muutaman muun kanssa. Hoppu tyhjensi haun erittäin ripeästi ja Vauhti teki nappisuoritukset markkeerauksessa ja ohjauksessa. Huikka-isän kanssa muodostetulle joukkueelle irtosikin sitten voitto joukkuekisasta.

Agility menestys jatkuu / Agility success continues

Oodille kevään aikana helposti kasaan kilpailuoikeus agilityn SM-kisoihin ja kaupan päälisinä kaksi Agility-serttiä! Kello käyntiin ja viimeinen sert voidaan vastaanottaa maaliskuussa 2016.

During spring Oodi has got, not one but TWO agility-sertificates! Now we have to wait for a year before we can get the last one and finnish the champion title.  Oodi has now also got the results which are needed to get qualification to compete in Finnish Agilitychampionships in this summer.

Tuli-pentueen terveystuloksete / Health results

Tuli-pentue on nyt Vauhtin silmiä lukuunottamatta terveystutkittu. Olen hyvin onnellinen täydellisistä tuloksista: 3* A/A-lonkat, 3* 0/0-kyynärpäät ja 3* 0/0 -polvet. Vimma ja Hoppu on silmätarkastettu myös terveiksi. Ruotsalaisille koirille polvien tarkastaminen on hyvin epätavallista, sillä lahden toisella puolella ollaan vahvasti sitä mieltä, että patellaongelmia ei flateilla ole. Siksi olenkin erittäin tyytyväinen, että Vimma on kiinnostuneessa kodissa ja he itse halusivat tarkistuttaa myös polvet, kun Vauhtin ja Hopunkin polvet tutkittiin. Oodin ja Huikan taustallahan ei ole niin paljon polvien osalta terveystutkimuksia, joten näin molempien ensimmäisen pentueen ollessa kyseessä, oli  minusta tärkeää, että kaikki pennut tutkittaisiin myös polvien osalta.


All three Fire-puppies have been health checked and I am very happy with results: Vimma (Tulisielu),  Hoppu (Tulen Voima)and Vauhti (Tulinen Lempi) healthy hips, elbows and patellas. Vimma and Hoppu have also been eye-checked as healthy.