perjantai 4. syyskuuta 2020

Rohki hyvä

 Varman podettua elokuussa (taipumuskoeaamuna alkanut!) juoksu saatiin Rovaniemelle starttipaikka taipumuskokeeseen. Ihan kakara se vielä on ja kun treenimäärät on alhaiset niin kakaruus näkyy jonkin verran työskenlyssä, mutta silti mallikkaalla arvostelulla taipumuskoe nyt suoritettu!



Edellisenä viikonloppuna lauantaina Vauhti, Vergi ja Hoppu kävi WT-kokeessa Seinäjoella. Vauhti nollasi kaksi rastia (VOI 0), ensin kävi jotain käsittämätöntä eikä se saanut damia ylös markkeeraamalla eikä ohjattuna ja toisella rastilla kieltäytyi tottelemasta jääden lopulta istumaan paikalleen, kun en antanut sen juosta minne sattuu. Yhdeltä markkeerausrastilta (parityönä kaksi ykkösmarkkeerausta kummallekin koiralle) täydet 20 pistettä oman tasoisellaan markkeeraustyöllään ja kahdelta ohjausrastilta (maaohjaus häiriöillä ja vesiohjaus+häiriömarkkeeraus) pisteitä myös 17+8. Melko voimakasta itsenäistä metsästämistä ja ohjaus onkin se meidän heikoin lenkki. Hoppu teki hienoa työtä voittajaluokassa, mutta harmillisesti toisiksiviimeisellä markkeerausrastilla oli minusta huippumarkkeeraaja Hopuksi omituisen huono ja sieltä pisteet jäi alle kymmenen, jolloin kokonaissaldo oli 81 pistettä ja VOI2. Vergi puolestaan alokasluokassa oli saanut myös tyylikkäitä pisteitä kasaan, mutta yhdellä rastilla silläkin alle kymmenen pistettä ja pistesaldo samainen 81 pistettä ja ALO2. 

Sunnuntaina oli B-kokeen vuoro, jossa starttaamassa Vauhti ja Hoppu. Vauhtille kohtalaisen työläs ohjaus, kun laskin sen liian pitkälle ja sitten olikin hankaluuksia saada sitä takaisinpäin oikealle alueelle. Väännöstä huolimatta ohjaustavi tuli ehjänä käteen vaikka se oli se mitä eniten edellisen kokeen pohjalta jännitin. Seuraavaksi kolmosmarkkeeraus, jossa kaksi jälkimmäisenä heitettyä kuin kaupan kassalta ja kolmannellekin lähti suoraviivaisesti, kun 10 metriä ennen riistaa teki 90 asteen kulman veneen suuntaan ja huiteli tarkistamaan jotain ihan muuta. Ai että otti päähän, koska kutsuttuani koiran pois, se oli selkeästi sitä mieltä, että hän kävisi sen viimeisen kyllä vielä hakemassa. Haussa varmaa työtä maa- ja vesialueella. Tulos VOI3. Hopulle kävi myös markkeerauksessa huonosti ja kun tyylikkäästi alkaneen ohjauksen päätteeksi ei kuitenkaan saanut riistaa ylös, oli tuomio tällä kertaa VOI0. 



Ruotsissa Kontio oli suorittanut arvostelutyyliltä hieman MH-kuvausta muistuttavan noutajien toimitakuvaustestin Funktionsbeskrivning Retriever (FB-R).